![]() |
||
|
HISTORIAAjatus Zetori -kerhosta lähti, kun Kurikan kauppiasfoorumi tilasi tempaukseensa Pölläälypäiville vanhan Zetorin, jonka tarkoitus oli kiertää liikkeitä keräten huomiota äänellään. Asiasta innostui Puskan Tapio, joka omisti A-mallia olevan Zetorin. Kyytiin läksi Esko Kohtanen. Luotiin henkilöhahmot: Rento-Reino ja Tinki-Ville, jotka ovat oheisessa kuvassa lähdössä kauppareissulle. Ohojaksis on Rento-Reino.
Kyytti oli niin hyvää ja kuuluvaa, että kauan ”itäny” haave roihahti Tinki-Villellä täytehen lieskahan. A-mallin Zetori löytyi Ylistaron Lehmäjoelta. Pian rupesi kylällä kuulumahan Zetorin pauketta, joka herätti samanlaisia tunteita muissakin kylähulluissa. Kerhon perustava kokous pidettiin 10.12.2001 Puskan Tapion tiloissa, jossa paikalla oli 12 Zetori -fania. Puheenjohtajaksi valittiin Esko Kohtanen. Puheenjohtajan nuijana käytettiin Zetorin veiviä. Nimeksi päätettiin Zetorinki -kerho. Kerhon toiminta on ollut varsin vilkasta. Olemme osallistuneet Ilmajoella pidettävään Wanhat ajoneuvot tuloo -näyttelyyn, Kurikas HakuPäällä -tapahtumaan, ajeltu markkinoilla, muun muassa Samba-karnevaaleissa Kauhajoella, paukuteltu firmojen tilaasuuksis, kuljetettu eläkkeelle lähteviä sekä syntymäpäiväsankareita. Myös hääkeikkoja tehdään. Zetorinki-kerhon tarkoitus on kunnostaa ja säilyttää vanhoja Zetoreita ja tuoda niitä nykyajan ihmisten näkyville ja kuuluville. |
|